Omien havaintojen sekä blogiin saapuneiden kommenttien perusteella on Alman Maailman toimituksessa havaittu, että a) Alma ja Ursula eroavat toisistaan ainakin sadalla eri tavalla ja b) Ursulan sisarusparvella (mahd. muillakin sukulaisilla?) puolestaan on samankaltaisia taipumuksia kuin U:lla. Olisi kiinnostavaa tietää, mikä kulkee suvussa ja mikä on omien läppäkorvien välissä keksittyä. Seuraavassa yritämme luoda katsauksen kummankin perropimun olennaisimpiin piirteisiin. Sopivissa väleissä kohtalaisen tuoreita kuvia Ursulasta sukulaisten nähtäväksi. Noh, tämä toki ei ole kovin tuore (kuva Kirsi Annola 2008):

Ruumiinrakenne
Alma on ollut pikkukersasta lähtien jytkympi pakkaus kuin Urkki, vaikka tullessaan olikin lähes puolet kevyempi. Tästä nimitykset Jumpula & Vimpula. Vimpulaa hanki kantaa, Jumpula uppoaa... Saattaa johtua siitä, että U:lla on häntä ja A:lla ei, mutta alusta lähtien on näyttänyt siltä että Urskilla on vähintään kolme raajaa enemmän. Ja hyvin usein ne osoittavat kaikki eri ilmansuuntiin. Varsinkin kohti Saturnusta. U bruukaa kölliä selällään raajat lukittuina pystyasentoon. Alma taas luottaa vanhaan hyvään sammakkoasentoon, jokainen vatsakarva tiukasti kohti lattiaa. Ehkä sen suku on kotoisin maanjäristysalueelta.

Liikuntamuodot
Ursula on pomppukone, Alma maamönkijä (tästä tulee muuten hämärästi mieleen joku muinainen Aku Ankka -seikkailu maanalaisessa valtakunnassa, muistaako kukaan??!?). Esim. Ihmisen kotiin tullessa Alma liikkuu lähinnä horisontaalisesti, haahuilee jaloissa, mörisee tavara suussa ja puskee. Ursula taasen on "vertikaalikoira": loikkiihyppiipomppii, pyrkii kasvoille/hartioille/pään päälle, minne vaan kunhan ylöspäin. Ursula myös tarkkailee kadulla liikkujia kuikuillen etujalat ikkunalaudalla, mitä Alma ei ole koskaan tehnyt.

Ääntely
Almalla, kuten jo aiemmin on todettu, on sekä äänialueeltaan että melodioiltaan laaja ohjelmisto. Ursula ei joiu, mörise, urise tai laula ollenkaan. Sen haukkukin on (ainakin vielä) hentoista ja kimakkaa verrattuna Alman dobermanni-soundiin. Ursula on ylärekisterin tyttö, se vinkuu ja kiljuu korkealta & kovaa. Myös varoitusmurina iholle käyvien urosten karkottamiseksi kuulostaa lähinnä ylipirteältä herätyskellolta.

Ilmeet
Alman perusilme on cool. Katsekontakti tulee alta kulmain (paitsi pussaillessa). Urkki ei lakkaa hymyilemästä - tai siltä se ainakin näyttää. Se on aina menossa joka paikkaan leuka levällään, valmiina ällistelemään asioita, ihmettelemään ilmiöitä.

Suhtautuminen ulkopuolisiin
Tässäkin tytöt ovat täydelliset vastakohdat. Alma oli pienestä pitäen täysin varma että kaikki muut koirat ovat olemassa vain sitä varten, haastettaviksi ja komennettaviksi. Vieraat ihmiset sen sijaan eivät herättäneet kiinnostusta, ja jos yrittivät väkisin tehdä tuttavuutta niin kovin epäilyttäviä olivat. Urkki taas haluaa haistella kaikki ohimenevät ja vastaantulevat ihmiset. Mukaan ei lähde mutta vähän pitää aina tuttavuutta tehdä. Vieraat koirat sen sijaan pitää katsella ja puntaroida tarkkaan. Who is who? Kuka on uhkaava? Ketä voi jallittaa? Männäpäivänä Ursula tietoisesti kiusasi juoksulangassa ollutta ajokoiraa kimpoilemalla juuri ja juuri tavoittamattomissa. Samassa pihassa olleelle irtourokselle piti aina välillä pistää kimakka kiukkuhaukku.

Harrastukset ym. touhuilu
Alma on jonkin sortin perustuslaillinen. Se on äärimmäisen omistushaluinen ja jemmaa kaikki mahdolliset tavarat suuhun tai hautoo niitä mahan alla - saavutetuista eduista ei tingitä! Portista ei mennä kun on kielletty. Pöydille ei kiipeillä. Jokaisella on oma lakisääteinen ruokansa. Näin on marjat. Mutta tuolle pikkukoiralle pitää antaa kaikenlaista anteeksi, mm. kivulias roikkuminen ruumiinulokkeissa, lähmiminen kesken unien ja keskinkertaisen lelun vieminen suusta.

Urkki-Purkki taas on impulsiivinen opportunisti: on kiva kantaa keppiä kunnes kohdalle osuu käpy tai kenties lintu laulaa tai nenään tulee haju tai mahdollisesti Alma/Ihminen haluaa keppini. Omaisuus on kevyt jättää, sillä eteen tulee jatkuvasti uusia kivoja juttuja.  Jos portista pääsee niin siitä mennään. Pöydälle mennään koska se on fyysisesti mahdollista. Ihmiseltä haistuvat tavarat poimitaan suuhun vaikka ylähyllyltä ja niitä nakellaan pitkin lattioita. Kaikki huushollissa esiintyvä ruoka on minun ja hurisen pelottavasti jotta pääsisin syömään sekä oman että Alman annoksen. Loppupeleissä Alma on kuitenkin ISO POMO jota liehittelen, apinoin (ja säälimättä kiusaan).

Mitä tästä opimme?
Emme mitään. Lopputulema on se, että jos Ihminen tyhmyydessään kuvitteli uuden koiran kohdalla välttävänsä edellisen kanssa tehdyt virheet, niin ei huolta - uusia pääsee tekemään koska koira on täysin erilainen. Rakkaita puluja silti kummatkin <3, forever!