Useimmat koirat tyytyvät haukkumaan, murisemaan, vinkumaan ja ulvomaan. Haukkuja on erilaisia eri käyttötarkoituksiin, esim. leikkiinkutsulle ja varoittamiselle on omat sävelkorkeutensa ja tahtilajinsa. Alman rodun ominaispiirteisiin kuuluu keskivertoa laajempi äänirepertuaari. Tavallisimpien koiraäänien lisäksi perrot tuottavat mörinää, urinaa, pihinää, vonkunaa, kiljahduksia, hurinoita, vaikerointia, mouruamista, mylvintää, piipitystä sekä keskustelunomaisia, yhtäjaksoisia laajan äänirekisterin melodioita, joita Ihminen kutsuu joikaamiseksi (korvakuulolta arvioiden Alman ääniala on noin kolme oktaavia mutta tämä on vielä todentamatta). Alman omin taidemuoto on mylvintä jota esiintyy monilla taajuuksilla. Ääni muistuttaa enemmän karjan kuin koiran ääntä - siitä lempinimi Puhvelivasikka. Mylvintään, kuten joikaamiseenkin, liittyy kiinteästi samalla suussa kannettava esine (lelu, pallo, hihna, paperinpala, sukka) tai useampikin.
Eilen vasikka pääsi viimein kunnon lumilaitumille! Lumi sai aikaan hurjan ilohepulin, siinä piti loikkia, kieriä, sukellella ja kaivella, sitä piti vaania ja kurittaa (tukahdutetuin haukuin) sekä tietenkin myös syödä. Alma veti kokaa nokkaan ankarammin kuin takavuosien turhis-julkkis:
... ja seuraus oli luonnollisesti pallo jalassa (tässä tapauksessa rikkeen vakavuudesta johtuen useita):
Kommentit