Suomen kesä on lyhyt mutta vähäluminen, sanotaan. Laumassa on ollut sellainen hallajakso, että jos Alma ja Ihminen olisivat kasveja, olisi tämän vuoden sato jo menetetty. Toisaalta samaan aikaan ollaan koettu innostuksen hetkiä, varsinaisia kuumia aaltoja treenikentillä.

Koiraeläimen tassussa on erotettavissa neljä varsinaista varvasta. Almaeläimen varpaat ovat evoluution ja domestikaation myötä muuttuneet keskisormiksi. Niitä on helppo heilutella ympäröivälle maailmalle. Ihminen on viime päivinä pyrkinyt passivoimaan Alman vilkkaita keskisormia viilennystekniikalla. Kaikki ylenmääräinen taputtelu-teputtelu, lässyttely-lepsuttelu, mutkuttelu-sitkuttelu, hiimailu ja pehmoilu on jätetty pois. Mitä on tullut tilalle? No ei niin mitään. "Mitä, asuuko täällä koira? Enpä ole huomannut".

Kylmä kangistaa nopeasti. Keskarit ovat rauhoittuneet ja kadonneet korvatkin löytyneet (niin, invaliditeetti lähestyy välillä sataa prosenttia, milloin puuttuu näkö, milloin kuulo...), ja Alma on siirtynyt pytystä ehdonalaiseen.

Kotona vallinneen mykkäkoulun vastapainona on harjoitettu maastolajeja. Treenipaikalla ei mökötetä, varsinkaan kun tulokset ovat olleet vallan huikeita. Tällä viikolla Alma jäljesti elämänsä pisimmän radan (n. 500m) työskennellen tarkasti ja peräänantamatta varsin vaikeakulkuisessa maastossa. Ihminen oli haljeta ylpeydestä! Heti seuraavana päivänä hakuharjoituksissa Alma edistyi pitkän harppauksen tuomalla oma-aloitteisesti etsittävältä henkilöltä saamansa ns. hakurullan suoraan Ihmisen käteen. Taas olivat Ihmisen saumat revetä.

Saa nähdä millaisia lämpötilanvaihteluita pian alkava loma tuo tullessaan. Toivottavasti ei ainakaan yöpakkasia.