Luvattoman pitkä aika on ehtinyt vieriä viimeisestä päiväkirjamerkinnästä! Tässä välissä on ehditty harrastaa, kisailla ja öllötellä, ja niistä raportoidaan ajallaan. Nyt on kuitenkin korkea aika summata lauman ensimmäisen yhdessä vietetyn vuoden anti. Alma on luonnollisesti oppinut kasvaessaan yhtä sun toista, mutta aivan yhtä merkityksellistä on se, miten Ihminen on matkan varrella kehittynyt.

Ihmisen tajunta on laajentunut mm. seuraavilla tiedoilla & taidoilla:
- tietoisuus kodin äänistä (jääkaapin kompressorin hurina, postiluukun napsahdus, rapun äänet, avainten kilinä, ovien aukominen, kenkien tai takin liikuttelu jne.)
- jalkojen raahaaminen kävellessä (pentuaikana varsin tarpeellinen taito)
- ympäristön tarkkailu ja takaraivoon kasvaneet silmät (jotta ehtii itse nähdä ensin koirat, kissat, pulut, oravat, lapset, pyöräilijät, hevonkakat jne.)
- eksponentiaalisesti lisääntynyt sietokyky kuraa, hiekkaa ja metsänrippeitä kohtaan. Myös sängyssä.
- outojen esineiden ilmaantuminen kotiin: lelunkappaleet ja luut pitkin lattioita kuuluvat nykyään vakiovarustukseen
- herkistynyt ruuanhankintatutka: missä vain vilahtaa musta banaani, roskiin menevä luu tai kalanruoto, sinne Ihminen kiitää muovipusseineen
- oman ruumiinkielen löytäminen ja tuskallinen poisoppiminen
- listaa voisi jatkaa loputtomiin...

Ylimpänä kaikista on kuitenkin ymmärrys kasvavan lapsen, joskin eri lajin edustajan, kehittymisestä ja siihen väkisinkin liittyvistä vaiheista. Ihan kaiken käsittämiseen ei ihmisikä luultavasti riitä, mutta jo vuoden perusteella Ihminen voi kiittää Almaa saamastaan hienosta kasvatuksesta.